vakavana kaipuu silmäkulmissa

Oonko mä kertonut koskaan kuinka tärkeä oot minulle, se mies laulaa pimeässä salissa ja mun katseessa on pelkkää tyhjyyttä niiden sanojen iskiessä tajuntaan hillittömällä voimalla. Kirkkaiden valojen sokaistessa silmiä jään kiinni niihin sanoihin, otsahiusten takaa katselen niitä satoja ihmisiä mun ympärillä ja puren huulta verille asti hymyilläkseni teennäisesti - tekee mieli juosta karkuun ja itkeä silmät päästään, mutta jään siihen. Se mies laulaa lisää totuuksia vasten mun kasvoja, ajatukset ovat täynnä sekavuutta ja ehkä tuollaisina hetkinä tajuaa kuka oikeasti merkitsee enemmän kuin uskoisikaan.

Oliko hyvä, multa kysytään ja en osaa vastata yhtään mitään - en uskalla enää katsoa silmiin ja tekee taas mieli juosta karkuun katsomatta taakseen. Puhun sekavasti vähän kaikesta, halaan pimenevässä illassa ja sanon hyvästit silmiin katsomatta. Hyvästit eivät ole koskaan olleet yhtä vaiketa, mä mietin lumisten maisemien kiitäessä ohitse - piiloudun hupun alle vihaamaan omaa heikkouttani ja nukahdan vasten bussin kylmää ikkunaa, mä olen huono kestämään totuuksia.