remember when i was sweet and unexplainable

nothing like this person, unloveable

Viikonloppuna heräämistä yhdeksän neljäkymmentäkuusi jälleen niihin katkeransuloisiin uniin, auringonpaistetta sälekaihtimien lävitse ja ajatuksia siitä, etten mä jaksa enää olla yhtään mitään - kukaan, kenenkään tai kenellekään. Kyllähän mä haluaisin olla vaikka mitä, mutta tällä hetkellä mulla ei välttämättä ole voimia sellaiseen ja seinien kaatuessa päälle pakenen kaikkea tätä todellisuudeksi kutsuttavaa omiin ajatuksiini. Ehkä niillä vanhoilla tunteilla ja ajatuksilla on vieläkin välillä tapana vierailla, mä katson itseäni peilistä vakava ilme kasvoillani - hymyile vähän, se ääni päässä sanoo.

Niinhän mä oikeastaan hymyilenkin, ihmettelen järjetöntä lumen määrää keskellä metsää ja tulen suksilla alas jyrkkää alamäkeä - pelkään kuollakseni ja nauran itselleni, mä en ole käynyt hiihtämässä moneen vuoteen. Ehkä mä hiihdän tänä talvena vielä toisenkin kerran, mä sanon katsoessani televisiosta turhaakin turhempia ohjelmia ja nukahdan siihen sohvalle nähdäkseni taas niitä katkeransuloisia unia. Herään sekaviin ajatuksiin, huokailen maailman tutuimmalla kadulla lumisateen kauneudelle, poltan kynttilöitä pimeässä huoneessa ja unohdun rakastumaan biiseihin, jotka sanoo i just want back in your head.