we wish you a merry christmas

Tänä vuonna joulu oli monella tavalla erilainen kuin viime vuonna ja tajusin sen jo herätessäni jouluaattona ennen yhdeksää katsomaan lastenohjelmia, jotka käyvät vuosi vuodelta huonommiksi - ihmisiltä loppuu mielikuvitus ja yritetään liikaa, mutta mä en jaksa välittää. Spotify soittaa oikeesti hyvää joulumusiikkia, meikkaan ensimmäistä kertaa tiistain jälkeen ja hymyilen peilikuvan tytölle, jonka ulkonäkö kerrankin miellyttää. Kävelin lumisessa metsässä kameran kanssa ja kirjoitin facebookiin joulutervehdyksiä rakkaalta koiraltani onnellisena siitä, ettei sitten saatukaan mustaa joulua.

Avasin ensimmäisen lahjapaketin ja hymyilin sitä lapsuudesta mukaan tarttunutta hymyä, kun lahjapaperin alta löytyi uusi kännykkä - en mä tiedä mikä siinä on, ettei lahjojen avaamiseen kyllästy varmaan koskaan. Joulupuurosta ei löytynyt tänäkään vuonna mantelia ja sanoin heihei iskälle, joka vietti jouluaatonkin töissä - ensimmäinen jouluaatto ilman iskää ja voin rehellisesti sanoa, että eihän se kivalta tuntunut.

Viime vuonna otettiin perinteeksi käydä jouluaattona kirkossa ja niin istuttiinkin kolmen aikaan tuomiokirkossa nauramassa sille, että erästä nimeltämainitsematonta pikkusiskoani kiinnosti enemmän DSi kuin kirkossa istuminen itsessään. Se sama fiilis kuin aina kirkossa, kaikki tuntuu olevan mielettömän hyvin ja rauhallisuus on kaikkea muuta, kuin tunne muiden joukossa. Ensimmäistä kertaa koskaan uskallan laulaa niitä virsiä muiden mukana ja korvissa kaikui maa on niin kaunis, kun myönsin itselleni uskovani Jumalaan jollain tavalla - kyllähän mä olen sen jo kauan myöntänyt, vaikken puhukaan siitä koskaan.

Hautausmaalla kynttilöiden valoleikkiä mun kävellessä lumisateessa mummon perässä hautausmaan halki - hautakivissä tuntemattomien ihmisten nimiä ja en osannut ajatella mitään, yhtäaikaa sekä surullista että mitäänsanomatonta. Huokasin hiljaa mun sukulaisten haudoilla, mä en muista niiden ihmisten kasvoja ja hengitin jäätävää ilmaa sen sekavan tunteen keskellä. Kuuntelin kappelin kovaäänisistä tulevia virsiä niiden ihmisten laulamana, lumisade kasteli hiuksia varovasti ja hetken päästä kaupungin valot loistivat kirkkaina, kun ajettiin mummolaan joululaulujen soidessa.

Jouluruoka ei oo koskaan ollut mun juttu, mutta kyllähän se silti kuuluu jouluun - kynttilän valossa kymmenen aikaan koko perheen kesken, eikä me olla koskaan syöty jouluruokaa noin myöhään. Selvittiin viime joulun tavoin ilman yhtäkään ruokapöytäriitaa ja naurahdeltiin tyhmille jutuille, joissa ei ollut minkäänlaista järkeä - iskä on ehkä hauskin ikinä, vaikka sen huumorintaju onkin suhteellisen mielenkiintoinen.

Punainen rusetti kaulassa se maailman rakkain koira makasi joulukuusen vieressä tuhisten onnellisena, televisiossa yksi maailman surullisimmista elokuvista ja en halunnut katsoa - en halunnut sitä surullisuuden tunnetta, hymyilin itsekseni sille joulun aiheuttamalla fiilikselle ja kiusasin vielä hetken aikaa pikkusiskoa sillä, ettei se voisi koskaan arvata lahjapakettiensa sisältöä.

Lahjapakettien jakamista, jota seuraa aina se hillitön riemun tunne lahjapapereita repiessä - hymyilen idioottimaisesti, vaikka tiedänkin suurimman osan lahjoista etukäteen. Vaatteita, kauan haluttu levy, hajuvesiä, hauskoja kirjoja, astioita, suklaata, koruja ja ehkä kaikkein tärkeimpänä se uusi puhelin edellisen tilalle - ei ihan niin hauskaa kuin joulumielensä kadottaneen pikkusiskon lahjat; eihän mikään vedä vertoja Justin Bieber -lakanoille tai muulle yhtä hauskalle.

Takkatulen ääressä syvällisiä keskusteluja, hiljaisuudella sävytettyä onnellisuutta ja kellon viisarit juoksivat eteenpäin tajuttomalla vauhdilla - jäin vielä hetkeksi ja tuijotin liekkeihin, niissä on jotain pelottavan lopullista. Yksinoleminen tuntui ahdistavalta, en uskaltanut jäädä kuuntelemaan viime joululta tuttuja biisejä ja jos olisin saanut yhden toiveen, niin olisin toivonut kaiken olevan samalla tavalla kuin silloin vuosi sitten.

Kolmen aikaan nukahdin onnellisuudesta kertoviin biiseihin, näin sekavia unia liian monista ihmisistä ja istuin aamuyöllä itsekseni sängyn laidalla miettimässä, ettei elämä voi jatkua enää tällä tavalla.

Joulupäivänä mummolassa tajuttomasti sukulaisia, joita ei tosiaankaan näe tarpeeksi usein - kuinkas on mennyt koulu, ootkos tykänny olla siinä koulussa, mitä meinasit tehdä sen jälkeen ja kuulin, että oot menossa johonkin isoihin juhliin ensi kuussa, jännittääkö? Niihin kysymyksiin saa vastata uudelleen ja uudelleen, hölmösti hymyilen kertoessani viihtyväni nykyisessä koulussani ja suunnittelevani tulevaisuuden varalla jotain hienoa.

Nauran joulusta innoissaan oleville lapsille ja mietin itsekseni, että olenhan mäkin tästä innoissani - ehkä enemmänkin fiiliksissä, sillä niitä samoja tunteita pystyy saavuttamaan vain jouluisin. Jouluruokaa olohuoneessa, kiersin valokuvaamassa hymyileviä ihmisiä, naurahtelin ihmisten jutuille ja avasin vielä kerran joululahjoja - olin onnellinen ja jollain tietyllä tavalla tiesin, että kaikki on helvetin hyvin.

Mulla oli mielettömän ihana joulu,
toivottavasti teilläkin!